Paluu -80 luvun loppupuolelle siis. ;)
Useammassakin paikassa on nyt tullut vastaan näitä piirakoita, joko lohesta tai jauhelihasta valmistettuna.
Pakasteessa kun oli vielä joululta ylijääneitä lehtitaikinalevyjä, niin sain samalla käytettyä ne pois.
Itse tein kahteen piirakkavuokaan, mutta mielestäni ohjeen määrät riittävät myös pellin kokoiseen piirakkaan.
Jauhelihapiirakka
-lehtitaikinaa pakasteena (n. kilon verran)
-400g jauhelihaa
1 iso sipuli tai 2 pientä
4 keitettyä kananmunaa
3 dl pitkäjyväistä riisiä
lihaliemikuutio
mausteita oman maun mukaan (minulla valkopippuria ja suolaa)
kananmuna voiteluun
Ota lehtitaikina sulamaan. Ruskista jauheliha ja kypsymisen lopussa lisää pieneksi silpuksi leikattu sipuli. Keitä riisi vedessä, johon olet lisännyt lihaliemikuution. Keitä kananmunat. Mausta jauheliha ja lisää munat sekä riisi. Kaulaa reilu puolet lehtitaikinasta hieman isommaksi kuin vuoka/pelti. Lisää jauhelihaseos. Kaulitse kansilevy, nosta piirakan päälle ja nipistä reunoja kiinni. Halutessasi voit koristella piirakan vaikka sydämillä. Pistele haarukalla ja voitele kananmunalla.
Paista 225 asteessa noin puolisen tuntia.
Kommentit