Ja kylläpä on aika mennyt nopeasti! Tuntuu että juuri eilen vasta tämän aloitin.. =)

Oikeastaan kaikki alkoi siitä kun silloisen miniäkokelaan kanssa puhuttiin marraskuussa 2006 joululeivonnaisten teosta, hän kertoi löytäneensä joitakin kivoja ohjeita netistä, minä siihen että -ai, onko netissä joitakin leivontaohjeitakin?!?!-

Meillä oli todella hidas modeemiyhteys vielä silloin eikä mitään ohjeita tullut edes vilkaistua. Muistin asian sitten uudelleen kun mietin tammikuussa kuopuksen synttäritarjoiluja. Pari vuotta aikaisemmin olin saanut todella hyvää juustokakkua ylioppilasjuhlissa ja tuumiskelin että jospa sellaisen ohjeen sieltä netistä sitten löytäisin?

1246965044_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Marien Sekasoppaan  tieni Googlen myötä löysin ja olin aivan innoissani! Miten joku voi osata tehdä tuollaista jälkeä! Juustokakun ohjeen otin talteen ja testaukseen, seuraavana päivänä luinkin varmaan koko blogin läpi ja olin aivan myyty.. Muutaman päivän päästä oli pakko mennä lukemaan uudelleen ja silloin vasta huomasin kommentit joiden kautta sitten löysin UllanUnelmaan ja Hellapoliisin sivuille. =)

Sille tielle sitten jäätiin.. Ulla taisi olla ensimmäinen jolle uskaltauduin jotakin kommentoimaan, sekin jänskätti hurjasti kun se oma nimi ja teksti näkyivät siellä blogissa.. nythän tuo kommentointi on ihan luonnollista. =D

Ullalta kyselin myös sähköpostitse neuvoja kun veljen ylioppilasjuhlien tarjoilut olivat ajankohtaisia, uskaltauduimpa kakuista Lukijoiden kakkukuviin kuvat jopa lähettämään. ;) Sieltä sitten huomasin Eben ja hänen hurjan hienot työnsä.

Satuimpa sitten voittamaan Kirsin Keittöstä arvonnan ja siinä kun sähköposteja vaihdeltiin Kirsi kannusti Eben tavoin aloittamaan oman blogin, ajattelin että äääh, en minä kuitenkaan osaa kun tietokoneen käyttö oli rajoittunut surffailuun ja laskujen maksuun..

Lauantai 070707 oli sateinen päivä eikä oikein mitään pihajuttujakaan voinut tehdä joten ajattelin että josko sitä kokeilisi osaisiko rekisteröityä.. mitään nimeäkään en ollut tullut valmiiksi miettineeksi vaan laitoin ensimmäisen mikä mieleen tuli.. =D

Olikin hurjan jännittävää ensimmäisen postauksen tehtyäni kun huomasin että ensimmäinen kommentti on tullut! Huisia..  =))

Nyt haluankin kiittää kaikkia vierailijoita, toivottavasti TE olette nauttineet täällä käynnistä yhtä paljon kuin minä olen nauttinut tämän pitämisestä! =))

Tämän reilun kahden vuoden aikana olen "tutustunut" aivan ihastuttaviin ihmisiin jotka jaksavat kannustaa, jakaa vinkkejään ja ohjeitaan ja kommentoida!  *niiskauttaa*

Mutta tulipa nyt tekstiä.. piteimmittä puheitta laitetaan arvonta käyntiin, osallistua voit jättämällä kommentin ja yhteystietosi tähän kirjoitukseen. Palkinnosta ei taas ole oikein hajuakaan mutta jonkin leivontaan liittyvän pikkupaketin lupaan voittajalle lähettää! =)

Arvontaonnea kaikille toivottaa

Hanna