..piimä! Siksi en millään meinannut uskoa että sitä on tähän kakkuun käytetty.. tämä nimittäin on hyvää! Kiitos tätsylle ohjeesta, pitihän sitä heti kotonakin kokeilla. =)
Hyydytetty piimäkakku
Pohja;
200 g eli 1/2 paketillista Digestive keksejä murskattuna
75 g voita tai margariinia sulatettuna
Täyte;
8 dl rasvatonta piimää
4 dl kermaa vaahdotettuna
3 dl sokeria
6 rkl sitruunan mehua
( käytin keinotekoista aromia )
4 tl vaniljasokeria
12 liivatetta
Murustele keksit, lisää sulatettu rasva ja sekoita. Painele seos irtopohjavuokaan tasaisesti. Liota liivatteita kylmässä vedessä n. 15 minuuttia. Puristele vesi pois ja kiehauta sitruunanmehu. Lisää kiehuvaan mehuun liivatteet. Vaahdota kerma, lisää siihen sokerit ja piimä. Lisää lopuksi liivatemehu koko ajan sekoittaen. Kaada vuokaan ja anna hyytyä muutama tunti tai yön yli jääkaapissa.
Alkuperäinen ohje oli täytteen osalta puolet pienempi mutta kirjoitin ohjeen tuplana kun itsekkin tein muhkeamman täytteen.
Sain vihdoinkin aikaiseksi kokeilla minulle uusia liljamuotteja. Nämä kukat eivät kuitenkaan taida oikein paljon liljaa muistuttaa.. Laitoin kaksi kukkaa hieman lomittain päällekkäin ja painoin marsipaanityökalulla keskeltä kuopalle ja lisäsin heteet. Aikas ohueksi joutui marsipaanin kaulita näihin muotteihin ja jotenkin hankalampia olivat ( ainakin vielä ) käyttää kun sitä keskiosaa jolla marsipaanin saa niin kätevästi pois muotista painettua ei ole näissä ollenkaan. =)
Kommentit