Täällä on ollut hieman hiljaista nyt kun olen pitänyt sellaisia "koti ja piha kuntoon" viikkoja ja kaikki mitä olen leiponut ovat olleet vanhoilla tutuilla ohjeilla ihan perusleivonnaisia. Mutta ei hätää mitään, onneksi Mamalta tuli haaste joten saa tännekkin jotakin! =)
Sinut on valittu "miljoonien " joukosta!
Tee siis näin:
Poista minun vastaukseni ja korvaa ne omillasi. Haasta mukaan 4 blogiystävää.
1. Neljä työtä,joita olet elämäsi aikana tehnyt
1. Joskus rippikouluikäisenä hoidin neljää alle kuusivuotiasta tyttöä heidän kotonaan. Ei siinä mitään, lapsoset olivat mukavia ja kilttejä mutta siellä piti tehdä ruokakin! Enhän minä mitään silloin vielä osannut kokata joten monesti tuli mummolle soitettua että mites se ja se ruoka oikein tehtiinkään.. =P Kuljin sinne polkupyörällä, n. 15 kilsaa per sivu.
2. Nuorena olin myös paikallisella grillillä töissä.
3. Pariin kolmeen otteeseen olen lastenteon lomassa leikannut ja hieman ommellutkin turkiksia.
4. Kotiäitivuosiakin on paljon ja nykyisessä hommassa vuodesta 2000 alkaen.
2. Neljä tv-ohjelmaa,joita tykkään katsella
1. Metsolat
2. Emmerdale
3. Teho-osasto
4. Katson niin vähän telkkua etten enää keksi neljättä.. tälläkin hetkellä ovat Metsolat ainoa ohjelma jota seuraan säännöllisesti.
3.Neljä paikkaa,joissa olen ollut lomalla
1. Ollaan matkusteltu melko vähän, kahdestaan oltiin todella kauan sitten Espanjassa Mallorcan saarella.
2. Ruotsissa.
3. Kuusamossa muutaman kerran.
4. Mökkilomia, kotoa muutaman sadan kilometrin säteellä.
4.Neljä internetsivua joilla käyn päivittäin
1. Sähköposti
2. Iltalehti ja -sanomat
3. Vuodatus
4. Facebook
5. Neljä lempiruokaani
1. Savustettu siika on se ykkönen, ei väliä mitä sen kanssa on lisäkkeenä
2. Uunilohi ja pottumuusi
3. Kanasalaatti
4. Juustopaisti, sen sijaan ei maistu sisäelimet eikä mikään mihin on käytetty verta..
6. Neljä paikkaa jossa mieluiten olisin juuri nyt
1. Mökillä kaupungissa ;)
2. Edellisen puusaunassa
3. Jossakin kivassa paikassa lomalla koko perheen kanssa
4. Ja tähän aikaan illasta oma sänky on se paras paikka
Haastan mukaan Mimmin, Sitruunamarengin, Mian kokkailut ja Sweetcaken Eijan. =)
Ja ettei tulisi ihan kuvaton juttu niin tässä kuva mökin rannasta.
Melko kesy joutsenperhe kun antoi tulla ihan lähelle, tuossa ei ole kuin ihan muutama metri väliä. Kauemmaksihan ne sitten lähtivät kun aloin kuvia räpsimään...
Muoks; Sillä aikaa kun tätä eilen näpyttelin niin tämän saman haasteen antoi myös Tarjuska! =)
Kommentit