Salaisena leivontaystävänäni kakkoskierroksella ollut Anne lähetti minulle kookosmaitotiivistettä ja tuolla kaapissa se on odottanut sitten käyttöä. =) Hellapoliisi oli tehnyt kivan tuntuisen piirakan mutta eihän minulla ollut samoja aineita joten muokkailin hieman ohjetta.
Pohja;
150 g voita tai margariinia
1 dl sokeria
1 1/2 dl vehnäjauhoja
1 1/2 dl kaurahiutaleita
2 tl leivinjauhetta
Vatkaa rasva ja sokeri, lisää keskenään sekoitetut jauhot. Painele taikina piirakkavuuan pohjalle.
Täyte;
2-3 dl mansikkahilloa (kotitekoista)
3 noin 30 cm pitkää raparperinvartta
1 pussi kookosmaitotiivistettä
3 dl vettä
1 dl sokeria
1/2 tl inkivääriä
2 munaa
Levitä pohjalle mansikkahillo. Huuhtele ja paloittele raparperit , lisää ne hillon päälle. Sekoita kookosmaitotiiviste veteen. Lisää siihen sokeri, inkivääri ja munat. Kaada pohjalle. Paista 200 asteessa noin puolisen tuntia.
Kommentit