Hih, ajattelin ensin etten tätä laita näytille ollenkaan kun hieman oli epäonnea matkassa..
Tämä on kuitenkin ensimmäisiä hyydytettyjä kakkuja joita olen tehnyt ja meidän perheen ehdoton lemppari jota on jo varmaankin kymmenisen vuotta tehty juhlaan kuin juhlaan. Ohjeen olen saanut ystävältäni jonka siskon mukaan kakku on nimetty. =)
Anna-Liisan hyydykekakku
1/2 pakettia Digestive keksejä
75 g rasvaa
2 dl kermaa
1 prk rahkaa
1 tl vanijasokeria
4 liivatelehteä
1/2 litraa laimentamatonta punaherukkamehua
( 1/2-1 dl sokeria )
6 liivatelehteä
Murustele keksit ja lisää sula rasva joukkoon. Levitä seos irtopohjavuuan pohjalle. Vatkaa kerma vaahdoksi ja lisää siihen vaniljasokeri ja rahka. Liota liivatteet ja keitä pieni tilkka vettä johon sulatat ne. Anna jäähtyä hetki ja lisää ohuena nauhana seokseen. Kaada massa pohjan päälle ja anna hyytyä vähintään neljä tuntia tai mielellään yön yli jääkaapissa.
Kiehauta 1/2 desiä mehua ja sulata liotetut liivatteet siihen. Lisää loput mehusta ja lusikkaa tai pientä kauhaa apuna käyttäen liruttele täytteen päälle. Anna hyytyä.
Kaapissa ei ollut keksejä mutta pakasteessa kääretorttulevy josta sitten leikkasin pohjan.Käytin tuota Tupperin alustaa eikä mitään ongelmia sen kanssa ole ennen ollut. Nostin kakun jossa siis oli jo mehukiille laitettuna, jääkaappiin. Meni viitisentoista minuuttia kun keskimmäinen tuli sanomaan että mitä ihmeen punaista ainetta äiti meidän jääkaapista valuu lattialle?? Uskomattoman paljon puoli litraa hieman jo hyytynyttä mehua on levitessään pitkin jääkaappia ja lattiaa..!? Onneksi oli vielä kaksi liivatelehteä joilla yritin paikata tilannetta, ohueksihan se mehukerros sitten jäi. Mutta on huippuhyvää ja tähän tulee himo!! ;)
Kommentit