Äiskällä on tänään synttärit, toiveesta siis suklaamassalla päällystettyä kakkua! =)

1252835753_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Lähikuvaa todella pikaisesti (noin 5 minuuttia ;))tehdystä ruususta..

1252835779_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Höpinät myöhemmin, nyt täytyy lähteä maistelemaan kakkua! =)

Lapsuuden yksi suurimpia herkkuja oli unelmatorttu ja sellainen oli aikomuksena tehdä ihan omalle perheelle viikonlopuksi. Perjantaina äiti pyysi tekemään itselleen kakkua suklaakuorrutuksella, siitä sitten idea testata unelmatortun täytettä myös täytekakun välissä.

Tässä kakussa oli kuuden munan kaakaopohja ja kostutukseen käytin 15 prosenttista sokerivettä.

Unelmatäyte;

400 g Hylavoita (pienempi suolapitoisuus)

5 dl tomusokeria

5 kananmunan keltuaista

1 rkl vanilliinisokeria

2 rkl maitoa tai vettä

Sekoita kaikki muut aineet paitsi maito/vesi ja vatkaa siitä kuohkea vaalea vaahto. Lisää lopuksi maito/vesi (itse käytin maitoa) ja sekoita tasaiseksi.

Laitoin tuosta määrästä noin 2/3 täytteeksi ja loput kakun pinnalle ja reunoille tarttumapinnaksi suklaamassalle.

Ja pinnalla kevyt suihkautus helmiäissprayta.

1252876563_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Suklaamassa on aivan mahtavaa käyttää! =) Mikrossa kun hetkisen pitää niin tuloksena on pehmoinen ja hyvin työstettävä massa. Paljon helpompi mielestäni laittaa kakun päälle kuin marsipaani, ei jää mitään ryppyjä eikä repeile tms. Kaulatakkin on mukavaa eikä ota alustaan kiinni joten tomusokeriakin tarvitsee paljon vähemmän. Ja kaiken muun positiivisen asian lisäksi on vieläpä hyvänmakuista!

Hääkakkuja kun tein niin huomasin että kun pohjat ovat kylmiä (olleet täytteineen hyytymässä yön yli jääkaapissa) niin melko nopeasti joutui laittamaan massan kakun päälle, nyt täytettä ei tarvinnut hyydyttää joten pohjakin oli huoneenlämpöinen eikä siten jämähtänyt muotoon niin nopeasti.

Ruusun tein nopeasti massasta jonka leikkasin kakun ympäriltä pois, pikainen tekele mutta sekin oli helppoa; valmis ruusu noin puoleksi tunniksi/tunniksi jääkaappiin ja simsalabim! ;) Hyvin pysyi muodossaan eikä kaivannut mitään tukialustoja.

No, ei tämän pitänyt mikään mainos olla kuitenkaan.. ihastuin vain todella paljon tuotteeseen! =D Avattu paketti säilyy hyvin suojattuna kuukausia ja jos niin hassusti käy ettei keksi mitään mihin sitä voisi käyttää niin suoraan pussista suuhun suurimpaan suklaanhimoon! ;D