Taas sain viikonlopun aikana tuota kokeiltavien listaa lyhennettyä, tämän ohjeen olen siis löytänyt Pienen Kakkupuodin Pauliinalta mutta ohje löytyy myös täältä josta ohjeen kopioin suoraan.

2091338.jpg

Vanhanajan pitsikakku Kurikasta
 
Täyte:
1 sitruuna
2 munaa
1,25 dl sokeria
75 g voita
 
Keitä täytteeksi kiisseli: Raasta sitruunan kuori ja purista mehu, laita kaikki kiisselin aineet kattilaan. Vatkaa hyvin sekaisin ja kuumeena koko ajan sekoittaen, kunnes kiisseli sakenee ja pulpahtaa. Älä keitä. Anna kiisselin jäähtyä.
 
Kuorrutus:
4 dl kuohukermaa
1 tl  vaniljasokeria
2 rkl sokeria
 
Koristekansi (pitsi):
0,5 dl voisulaa
0,5 dl mantelirouhetta
1 rkl maitoa
1 rkl siirappia
3 rkl vehnäjauhoja
0,5 dl sokeria
0,5 tl vaniljasokeria
0,5 tl leivinjauhetta
 
Valmista täytteeksi sitruunakiisseli. Kts. ohje ylhäältä. Leikkaa kakkupohja kolmeen osaan, kostuta vaniljasokeri-maidolla. Vatkaa kerma vaahdoksi ja mausta se sokereilla. Ota puolet kermavaahdosta ja sekoita jäähtyneen kiisselin joukkoon. Täytä kakku seoksella. Levitä loppu kermavaahto kakun pinnalle ja reunoille. Laita kakku jääkaappiin odottamaan.
 
Sekoita koristekannen aineet keskenään ja levitä seos leivinpaperin päälle pyöreäksi, kakkuvuoan kokoiseksi levyksi. Paista kantta 200 C n. 8-10 min., kunnes se saa kauniin värin. Kun levy on vielä lämmin, leikkaa kakkuvuokaa apuna käyttäen ympyrä. Irrota liiat reunat erilleen. Nosta pyöreä levy täysin jäähtyneenä kakun päälle, paina hiukan, jolloin kerma pursuaa "pitsin" raoista. Ylimääräiset pitsinpalat voi laittaa kakun reunoille.

Tein pohjan omalla ohjeella joten tuosta linkistä löytyy alkuperäisen pohjan ohje.Meillä eivät kaikki pidä raastetusta sitruunan kuoresta joten jätin sen laittamatta mutta "korvasin" sen laittamalla kiisseliin toisenkin sitruunan mehun.

Kakku oli hyvää ja varmaankin tulee tehtyä uudemmankin kerran! =)

2091380.jpg

Laitetaan nyt vielä liljastakin lähikuva kun omasta mielestäni sain kivan värisiä. Monesti kun saa sitä mieleistä sävyä hakea..

Ja ainahan se on mukava kun tuolle miehellekkin tulee vuosia lisää etten vain vahingossa saa sitä kiinni..  =DD