Minttukrokanttisuklaa on yksi lempisuklaistani, joten kun huomasin Mian kokkailuissa siitä tehdyn kahvikakun, laitoin sen oitis suosikkeihini. Mia oli löytänyt ohjeen Mimmiltä, mutta alkuperäinen ohje on tainnut tulla sydänvuuan mukana Confetista.
Minttukrokanttikahvikakku
375 g voita tai margariinia
4½ dl sokeria
5 munaa
1 dl maitoa
7½ dl vehnäjauhoja
3 tl leivinjauhetta
2 tl vanilliinisokeria
3 tl jauhettua kardemummaa
200 g Marabou Minttukrokanttisuklaata
Esikäsittele vuoka. Laita uuni kuumenemaan. Vatkaa rasva ja sokeri hyväksi vaahdoksi. Lisää munat, keskenään sekoitetut kuivat ainekset ja maito vuorotellen rasva-sokerivaahtoon. Lisää hienonnettu suklaa taikinaan ja sekoita tasaiseksi. Kaada taikina voideltuun, jauhotettuun vuokaan ja paista noin 170 asteisessa uunissa noin tunti alimmalla tasolla ritilän päällä ( tavallisessa uunissa.) Tarkkaile kakun paistumista, uunit kun paistavat niin eri tavalla... Kokeile kakun kypsyyttä tikulla. Anna kakun jäähtyä vuoassa ennen kumoamista.
Alkuperäinen ohje tuossa ylempänä, mutta Mimmin tavoin kerroin ohjeen määrät 0.6 eli tein tällä ohjeella, ja tuli juuri sopiva kahden litran vuokaan.
225g voita tai margariinia
2,7 dl sokeria
3 munaa
0,6 dl maitoa
4,5 dl vehnäjauhoja
1,8 tl leivinjauhetta
1,2 tl vanilliinisokeria
1,8 tl kardemummaa
120 g suklaata
Koska varasin suklaata sen kaksi levyä, riitti siitä siten osa sulatettuna toisen kakun pinnalle.
Tykkäsin!
Kommentit