Tänään saivat toisensa Senni ja Lassi. <3
Häiden teemaväreinä olivat musta, kulta, valkoinen ja sininen, näiden värien mukaan suunniteltiin morsiamen kanssa kakut. Muutoinkin sain tarkat toiveet joten teko oli taas kerran mukavaa puuhaa.
Kahdeksan munan kakkuja tein neljä kappaletta, kaikissa täytteenä mansikkamousse. Kostutus Hylamaidolla, samoin kerma on Hylaa.
Pinnalla marsipaania eli Robertsin kaulintamassaa jonka tilasin valmiiksi mustana. Tuo massan värjäys ei ole ollenkaan lempihommiani, varsinkaan jos pitää näin isoa määrää saada oikean ja tasaisen väriseksi. Kakkuihin meni 2,5 kg satsista n. 2/3.
Liljojen alaosat ja muratinlehdet pelkästään marsipaanista, alaosat maalattu kultavärillä. Liljoihin käytin molempia, marsipaania ja sokerimassaa ja tomuvärillä hieman kultaa pinnalle.
Morsiusparille oma kakku, neljän munan vetopohjasta tehty.
Tämän runon myötä oikein lämpöiset onnittelut vastanaineille!
Olkoon rakkaus mieluummin aaltoileva meri teidän sielujenne rantojen välillä.
Täyttäkää toistenne juoma-astiat, mutta älkää juoko vain
yhdestä astiasta.
Jakakaa leipänne, mutta älkää syökö vain yhtä leipää.
Laulakaa ja tanssikaa yhdessä ja olkaa iloiset, mutta olkoon
kukin teistä yksin juuri niin kuin luutun kielet ovat yksin, vaikka ne värisevät samaa sävelmää.
Antakaa sydämenne toisillenne, mutta älkää omistako,
sillä vain Elämä voi sulkea sydämen käteensä.
Ja seiskää yhdessä, mutta älkää liian lähekkäin,
sillä temppelin pylväät seisovat etäällä toisistaan
eivätkä tammi ja sypressi kasva toistensa varjossa.
KAHLIL GIBRAN, suom. RISTO AHTI
Kommentit