Miehelläni on tänään synttärit! ;) Ensimmäinen muotokakkuni.. idea saatu Aatun äidiltä! =) Lisää juttua myöhemmin..
Hih, hieman näyttää olevan selluliittiä! =)
Paistoin tähän 3 kappaletta 4 munan kääretorttupohjia. Kaksi pohjista leikkasin lyhyemmältä sivulta kahtia, parisen senttiä jouduin poistaamaan alareunasta saadakseni pohjan mahtumaan Tupperin vanhalle alustalle. Kostutus vaniljamaidolla, väleissä Hyla-kermaa ja lakkahilloa. Kerroksia tuli siis neljä. Kolmannesta kääretorttupohjasta painoin Kartio-sarjan lasilla 8 pyörylää "tisuiksi". Vuorasin jälkiruokakulhon Elmukelmulla ja siihen täytin normaaliin tapaan ; pohja, kostutus, hillo ja kerma, pohja jne.. Kelmun avulla kippasin sitten tisut paikalleen. Ajattelin tehdä varman päälle ja keitin kreemin Kaurislapsen ohjeella koska pelkäsin vähän että jos oikein alkaa marsipaani kupruilemaan..
Kreemi;
4 dl mehua (käytin ananas tuoremehua)
3 rkl perunajauhoja
6 rkl sokeria
1 tl vaniljasokeria
300 g rasvaa
Laita kattilaan mehu, sokeri ja perunajauhot. Sekoittele koko ajan niin kauan että seos alkaa pulpahtelemaan ja nosta jäähtymään noin puoleksi tunniksi. Laita huoneenlämpöinen rasva kulhoon ja lisää kiisseliä ruokalusikallinen kerrallaan hyvin vatkaten. Kaurislapsen mukaan voi olla ettei kiisseli mene kaikki mutta itse laitoin melkein kaiken. Vatkaa niin kauan että kreemi on tasaista eikä kiisseliklönkkejä enään ole.
Sivelin kreemin lastan avulla kakun päälle ja reunoille ja nostin jääkaappiin. Ihoon varasin kaksi pötköä valkoista marsipaania ja siihen lisäsin hieman ruskeaa tomuväriä että sävy olisi oikea. Kaulitsin ja nostin kakun päälle, ylimääräisen marsipaanin leikkasin ihan taikinapyörällä irti. Hiemanko jännitin että miten saan reunat ja varsinkin kulmat siististi kun en ole ennen kokeillut. Oli kyllä helpompaa kuin pelkäsin, hieman jäi selluliittiä ;)
Bikinihousut leikkasin ihan vain "silmällä" taikinapyörällä. Olen joskus vuosia sitten saanut siskoltani pyöreät pasteijamuotit ja tällä muotilla otin bikinien kupit. Tein noita pikkukukkasia valmiiksi jo parisen viikkoa sitten ja nyt oli vaikeuksia saada niitä kiinnittymään vaikka varovaisesti kostutin vedellä kukan pohjia.. Kaupan sokerikuorrutetta laitoin ihan pienen tipan kukan pohjaan ja sillä liimasin kukat. =)
Kommentit