Rahkapulla hedelmillä
Tee pullataikina jauhopussin ohjeen mukaan ja anna sen kohota leivinliinalla peitettynä kaksinkertaiseksi. Vaivaa ilmakuplat pois ja kaaviloi taikinasta uunipellin kokoinen melko ohut levy. Anna kohota ja tee sillä aikaa täyte.
Rahkatäyte;
3 purkkia maitorahkaa
1 tlk kuohukermaa (käytin maitoa 2 dl)
3 munaa
1 1/2 dl sokeria
1 rkl vanilliinisokeria
Sekoita kaikki aineet keskenään ja levitä kohonneen levyn päälle. Paista uunin alatasolla 200 asteessa noin 30-40 minuuttia. Anna jäähtyä hyvin.
Asettele hedelmiä rahkan päälle. Käytin tähän yhden ison purkin Coktailhedelmiä ja ison purkin persikan puolikkaita jotka leikkelin pienemmäksi sekä 5 kiiviä.
Päälle vielä kiille paketin ohjeen mukaan.
Ohje on ollut vuosia sitten Pirkkayhteishyvässä mutten ottanut ohjetta silloin talteen ja olen tehnyt "muistin" mukaan tuon rahkatäytteen. ;)
Lopusta taikinasta tein Vaniljakierteitä.
Kaaviloi taikana levyksi ja lisää levyn päälle hieman sulatettua rasvaa. Sirottele vielä vaniljasokeria ja tavallista sokeria levylle. Kääri rullalle ja leikkaa sopivan kokoisia paloja. Käännä "häntä" alapuolelle ja nostele vuokiin. Kohota ja paista 225 asteessa kypsiksi.
Laitetaan nyt vielä kuva leipomuskaveristani kun kerrankin oli aloillaan niin kauan että sain kuvan napsaistua! ;)
Kommentit