Meillä on melko raskas syksy takana, niinpä olikin iloinen ja ihana uutinen kun vanhin kummityttäristä ilmoitti uutenavuotena menneensä kihloihin! =) Mitään ideaa koristeeseen ei oikein ollut joten tein melko monenlaista kukkaakin ja värinä ajattelin ensin valeanpunaista mutta tuli jotenkin haljun värinen joten oli pakko tehdä tummemman punaisiksi kukat.
Käytin marsipaanin ja sokerimassan sekoitusta, noin puolet kumpaakin. Ainoastaan muotilla tehdyt ruusut ovat kokonaan sokerimassaa. Alustalle ja ruusuille suihkautettu helmiäistä, nyöri ja sormukset on puolestaan maalattu kultavärillä. Myös kirjaimet maalasin samalla värillä mutta ei oikein erottunut taustasta joten vihreällä elintarviketussilla korostin hieman kirjainten reunoja. Muratin lehdille suikutettu kultaa. Ruusun terälehdet jäivät käyttämättä joten ajattelin laittaa ne mukaan niin voi vaikka kakun ympärille sitten asetella tuomaan hieman väriä. =)
Onnittelut vielä tätäkin kautta
Matleena <3 Kennet
Kommentit