Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
MAINOS |
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
18.01.2009 - 14:31

En  ole kovinkaan paljon tehnyt uunissa paistettavia juustokakkuja, edellisestä kerrastakin on jo useampi vuosi. Koska tänään tulee käymään tärkeä Silmänisku vieras niin kokeilin tällaista suklaapohjaan tehtyä kakkua, ohje on siis tuosta uudesta kirjastani.

Browniepohjainen juustokakku

Pohja;

100 g suolatonta voita

115 g tummaa suklaata paloina

2,5 dl siroa hienoasokeria

2 munaa vatkattuna

0,5 dl maitoa

2,5 dl vehnäjauhoja

Kuumenna uuni 180 asteeseen. Voitele kevyesti ja jauhota irtopohjainen kakkuvuoka jonka halkaisija on noin 23 cm.

Sulata voi ja suklaa kattilassa miedolla lämmöllä ja usein hämmentäen, kunnes seos on tasaista. Nosta tulelta ja vatkaa sekaan sokeri.

Lisää munat ja maito kunnolla vatkaten. Sekoita jauhot joukkoon huolellisesti. Siirrä seos lusikalla vuokaan ja levitä tasaiseksi.

Paista uunissa 25 minuuttia. Ota uunista kuorrutetta valmistaessasi. Laske uunin lämpö 160 asteeseen.

Kuorrute;

5 dl tuorejuustoa

1,5 dl siroa hienoasokeria

3 munaa vatkattuna

1 tl vaniljauutetta

1 dl maustamatonta jugurttia

( tummaa suklaata koristeluun )

Vatkaa huolellisesti yhteen juusto, sokeri, munat ja vaniljauute. Hämmennä mukaan jugurtti ja kaada seos browniepohjalle. Paista vielä 45-55 minuuttia tai kunnes keskiosa on lähes kiinteä.

Irrota kakku veitsellä vuuan reunoista, mutta anna kakun jäähtyä ennen kuin otat sen vuuasta. Nosta jääkaappiin 4 tunniksi tai yön yli ennen kuin viipaloit. Koristele valuttamalla päälle suklaata.

Noora kirjoitti 18.01.2009 - 14:46
Herkullisen oloinen kakku :)
yaelian kirjoitti 18.01.2009 - 15:58
Juustokakut on aina tosi herkullisia, mä olen varma että sun vieras tulee olemaan tosi tyytyväinen maistettuaan tuota kakkua:-)
kyökkipiika kati kirjoitti 18.01.2009 - 16:56
Mmmmmm...ihanan näköistä ja kuuloista!!
kate kirjoitti 18.01.2009 - 23:42
Varmasti hyvää kakkua!!
Mia kirjoitti 19.01.2009 - 15:10
Toivottavasti tärkeälle vieraalle maistui :) Kuulostaa kyllä herkulliselta. Itse olen tehnyt juustokakun uunissa muutaman kerran ja olen kyllä suunnattomasti nauttinut mausta.
Anulilli kirjoitti 19.01.2009 - 20:07
Oih ja voih, mitä herkkua! Tätä pitää kokeilla joku päivä!
Hanna kirjoitti 19.01.2009 - 22:56
Kiitos kaikille kommenteista, kakku tuli melkein jo syötyä. =)
Martsu kirjoitti 20.01.2009 - 08:33
Tämä näyttää herkulliselta! :)
Kirsi kirjoitti 20.01.2009 - 12:26
Myönnän, etten ole koskaan tehnyt juustokakkua uunissa!! Tämä vaikuttaa herkulliselta... taitaa olla aika kokeilla!!
Tea kirjoitti 20.01.2009 - 13:12
Heissan pitkästä aikaa! Onpas tää luomus herkun näkönen... täytyy pistää piiiiiitkään kokeiltavien kakkujen listaan tämäkin! :)
Teresa kirjoitti 21.01.2009 - 15:27
Hmmm, näyttipä hyvältä, kokeiltavien listalle menee tämäkin =)
Ebe kirjoitti 21.01.2009 - 21:07
Tämä vie varmasti kielen mennessään. Herkulliselta vaikuttaa, namskista!
Mama kirjoitti 22.01.2009 - 14:40
Ihanaa herkkua varmasti!
Sugar kirjoitti 23.01.2009 - 10:58
Voi miten herkullisen näköinen..
Täytyy ehdottomasti kokeilla =D
kakkunen kirjoitti 23.01.2009 - 11:04
Minulla on sinulle jotain blogissani.Käy kurkkaan.
marja kirjoitti 23.01.2009 - 13:40
Ompas herkullisen näköistä:)Joskus oon leiponut samantapaista mutta siitä on aikaa...Täytyypä panna tämäkin korvan taakse:)
Lilli kirjoitti 25.01.2009 - 14:42
:P
Insanity kirjoitti 25.01.2009 - 19:01
Kerrassaan upea kakku! Tuo ohjekin kuulostaa mukavan helpon oloiselta, joten tätä voisikin testata..
kyökkipiika kati kirjoitti 25.01.2009 - 19:55
Onnea Hanna!!! Voitit juuri blogini arvonnassa.... Käy kurkkaamassa:)
Tiia kirjoitti 27.01.2009 - 15:52
Hih aijaa :D Teeppä sit ihmeessä köyhiä ritareita, ne kun on niiiin herkkua mun mielestäni ainakin ;)
Hanna kirjoitti 27.01.2009 - 22:43
Kiitokset kaikille, ihan kokeilemisen arvoinen ohje mielestäni! =)
Mint Chocolate kirjoitti 14.03.2009 - 17:38
Joo sopii linkitys. Mäkin linkitän sut.
Hanna kirjoitti 16.03.2009 - 14:11
Mint Chocolate; Ok! =)
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Olet kävijä

Kävijälaskuri

Tällä hetkellä täällä
Sivupohjani taiteili

 

Joulupohja Tuunarilta

Näillä sivuilla käyn..

A

Aatun apajilla

Adalminan helmi

Ahonlaita

Aito-Maku

a la Make-ruokablogi

Alma-neidin keittiössä

Ankan kokkailut

Annan elämää

Annican kokeilut

Annukan leivontaa 

AnuLillin leivonnaiset

Anun keittiössä

Appelsiineja ja hunajaa 

Aquasun:in keittiö

Armin leivontanurkkaus

Aromi

B

Bagare-Joensuu

BB

C

Canelian keittiössä

Cake Diva

Cake Dream

Cake Heaven

Cebicin keittiössä

Chef Nenna 

Chocomum

Colliemamman leipomukset

E

Eeva`s Cookings

Ei makeaa mahan täydeltä...

Elinan kokkailut

Ellun ajatuksia ja kokkailuja

Elämän kekkerit 

Elämä makeaksi

Elämää-Pinkisti

Ekun keittiö

Emerald city

Erikoisen..

Ewelynin

F

FantasIINA 

G

Garam Masala

H

Haagan Herkut 

Hannan leipomukset

Hannan soppa

Hattulan pappilan apupapin papupata

Hedelmäpommi 

Helin herkkuja

Helin kakkuja

Helin kanttiini 

Hellapoliisi

Helmeilevää

Hemuliinan uunissa

Herkkuhetkiä 

Herkkuhiiri

Herkkuhovi

Herkku Härdelli 

HerkkuKirppu

Herkkupaloja

Herkkusuu

Herkkusuut

Hillopulla 

HP:n HerkkuPaikka

Hukkapala

Huumorinkukka

Huvikumpu

Höntän näperrykset 

I

Ihan huvin vuoksi..

Iipan kotkotukset 

Iipan herkut

Ilonan poppa soppa

Indulgence

Insanity

Intopallerot plokkaa

J

Jabakery

Jojon cookbook

Jojon herkut

Jokapäiväistä leipää

Jokeyn leivontanurkka

Juhlattaren kakkublogi

Julien ruokaohjeet

Justiinan juhlintaa

K

Kaakkuja ja muuta hömppää

Kaarinan kakut

Kakkuja ja höpinöitä

Kakkukaruselli uusi

KakkuKatri

Kakkukellari

Kakkukimara

Kakkupaakari

Kakkutaikuri

Kakunkuvatuksia ja prinsessoja 

Kakun paikka

Kangaskakku 

Kanelitytön kakkuparatiisi

Karamelli cakes

Kasvisruokaa 

Katariinan keittiössä

Katastrofi keittiössä

Katin kakku

Katjan keittiössä! 

Katjan leipomukset

Katrinkakut

Kaurislapsi

Kattila 

Kattimatikaisen kokkailut

Keitoksia ja koitoksia 

Keittiön Hehku

Kettuterroristit

Kiireen keskellä leivontaa ja kokkausta

Kinuskikissa

Kirsin keittiössä

Kliivian keittiö 

Kodin Onni

Koiruuksia ja kokkailua =)

Kokeileva keittiö

Kotihippi ja Leipuri

Kotileipuri

Kotileipuri Lilli

Krissen keittiössä

Kukkutimurusia

Kuun karkelot

Kyökkipiika Kati 

KäsilläTehtyä

L

Leipuri Hiivatti

Leipuri-Kondiittorin opintiellä

Leipoi, leipoi..

Leivonnaisia ja ruokia 

Le-le-leivotaan

Lessun leipomo

Lumikin Luomus 

M

Maaritin leivontablogi

Maasikas

Maikkilin herkkukyökki

Maikkimaan leipuri 

Maistuvat paistuvat

Makiaa Minnalta

Makuhetkiä

Makuja maalta

Makunautintoja Mimmin keittiöstä

Makupaloja

Makuturisti

Mamman Unelma 

Mamsellin maukkaat

Mansikkamäki

Mantan kyökki

Mantelin kakkuja

Marien Sekasoppa

Mariiqan maailmaa

Marilee leivoskelee

Marin omat jutut

Marsan kakut

MarsMars

Martsu leipoo

Meidän murkinat

Merjan leivonta ja askartelusivut

Mian kokkailut 

Migu

Millan Magiat

Mimmun leivokset

MinnanMakeat

Mint Chocolate

Mistä on pienet tytöt tehty

Mmmakiaa uusi

Momma´s  Little Bakery

Möhköfanttien maassa

N

Namnami.

Nennuliinukan blogi

Nohanna

Nokke kokkaa

Nora

Nuuskamuikkunen

Nyytin herkkuja ja pikku-Myyn puuhia

Näperryksiä laidasta laitaan

O

Ojoistenmutka

Open Cafe'

Opintoretki Elämään

P

Pakkopulla

Pampula

Pannu kuumana

Pappilan hätävara kokkaa

Perunamaa

Pian KakkuHelmi

Pieni Kakkupuoti

Pikku Kakkunen

Piikuliinan puuhastelut

Piirakkapuoti 

Pippurimaijan Keittiö

Pionilaakso

Pikkukuu

Pistaasipähkinä

Pohjatuulen paistokset 

Pohjosen Eukot

PrinsessaVivian

Pulla-Akka

Pullahiiren leivontanurkka

Punaista ja makeaa 

PuolukkaPoski

Päitsylin päähänpistot

R

Rahtarin vaimo 

Rakkaudesta ruokaan

Raparperitaivas

Retrohiiren keittiössä

Revonpiha

Rimatonnan keittiössä

Rockin cakes

Rouva Herkkusuu

Rouva Täytekakku 

Rouva Veen kokkaukset 

Ruokaa & leivontaa

Ruuanlaittoa ja elämää 

Ruusumamma

S

Sannan annokset 

Sannan Sotkut

Sarin kakku- ja ruokablogi

Satulin kokeilut

Satumaiset herkut

Satun leivontablogi

Siiliparatiisi 

Sinisiipi

Sirkun sekotukset

Sitruunamarenki

Sitruunaruoho

Sitä sun tätä

Sitä sun tätä (sulle)

Sohvin kyökki 

Sokeriherkku

Sokerikeiju

Sokeriperhosen kakut 

SokuriSiskot

Sugar Mama

Suklaahippusia

Suklaamuruja..

Suolaa&Sokeria

Syötävän hyvää

SweetCake`in kakkukukkablogi

T

Tahmatassu

Taikinan taikaa 

TaikinaTaivas

Taikinaterapiaa

TaimiKakku

Takkukakku

Tarjan kyökissä 

Terhin Keittiössä

Tiinan Tarinat

Tiikerin kakkuja

Tiitiäisen blogi 

Tiipun suussa sulavaa

Tinyn koti

Toscapulla

Tonttula

Touhukas keittiö

Toverusten Tortut

Tuulen puuska

Tuuli-Tukan kakkuja

Tärpätti

Tättähäärä

V

Vaahteran luomukset

Vaniljainen..

Vauvapaakari

Vesikirpun keittiössä

Vesselin väkerrykset

Vihreä curry

Viljonkan Leipomuksia 

Virpin leipomuksia

W

Welmuilua 

Z

Zorron taivaallinen ruokablogi 

Y

Yhtäsuntoista ja kaikenmoista 

Ä

Älä tule paha kakku..

Ö

Örkin leivonta- ja ruokablogi

 

 

Klikkaa tätä!
eXTReMe Tracker